"Nautin ompelusta. Minulla ei ole ompelussa inhokkityötä. Jos joku työ on joskus kinkkinen, ajattelen, että tämä kartuttaa ammattitaitoani ja minusta tulee taitavampi."

Tuula oli jo pienenä kovin kiinnostunut vaatteista. Peruskoulussa opettajalla oli hermot tiukalla kun tämä kantoi käsityönsä salaa kotiin, teki loppuun ja seuraavalla rättikässän tunnilla työ oli jo Tuulalla käytössä. Opettaja huomasi, että tämä oppilas ei kuuntele puhetta siitä, että hän ei voi tehdä kotona oppitunteja, joten hän työnsi läjän kaavalehtiä tytölle ja tuhahti, että tee mitä lystäät, mutta kankaat hommaat itse! 

Siinä hävisi kotona äidin kaapista moni vaate, kun lapsi suunnitteli niistä "jotain muuta". Äidin tekemästä tekoturkista lapsi loihti pupuasun itselleen koulun näytelmään. Yksi asia oli varmaa, ompeleminen oli suuri intohimo.

Yläasteella Tuula meni koulussa opinto-ohjaajan puheille. Mitä minä alan tehdä isona? Opettaja katsoi häntä rohkaisevasti ja sanoi, "Sinun pitää osata suunnitella, valmistaa ja myydä vaate, sinä lähdet lukemaan itsesi Pukinemerkonomiksi, koska pidät niin paljon käsityön tunneista." Kuulosti hyvältä. Mikähän se merkonomikin on? Ei lapsi sitä tiennyt, mutta luotti opettajaansa.

Ammattikoulussa koulun ajatusmaailma ei mennyt yhteen likan luovuuden kanssa. Tunnilla suunniteltiin vaate, jonka jälkeen lähdettiin hakemaan kangasta. "En halua tehdä näin. En osaa. Haluan ensin kangaskauppaan ja sen jälkeen vasta suunnitellaan." Opettaja ei pitänyt tämän oppilaan määrätietoisuudesta, mutta lähti hänen kanssaan kangaskauppaan. Siellä hän ymmärsi. Luovuus syttyi tytössä kun hän sai nähdä ja hypistellä kankaita. 

Tuula joutui tekemään suunnittelutyön koulun jälkeen, mutta se ei haitannut häntä. Ilman kankaita ja niistä syntyvää inspiraatiota, luovuus ei herännyt. "Kun suunnittelen vaatteen, haluan tietää materiaalin valmiiksi, jotta tiedän kuinka vaate istuu", tyttö tuumasi opettajalle.  Viimeisenä kouluvuotenaan Tuula jäi usein ompelemaan koulun jälkeen kyseisen opettajan lapsille vaatteita.
 

Koulun loputtua hän jumiutui vaateketjuihin töihin. Hän oli rakentamassa myymälöitä, sisäänostossa, somistajana, myyjänä ja myymäläpäällikkönä. Nämä vuodet antoi paljon hyvää, mutta työntäessä 14 vuotta vaatteita muovikasseihin asiakkaille, hän alkoi olemaan aika varma, mitä asiakkaat tahtovat ja mitä eivät. Liian usein konttorissa raporttien lukeminen ja avainlukujen tutkiminen päätyi samaan - Voguen selailuun, jota lukiessa pää oli taas täynnä luomuksia. Hän puhui pomolleen suunnitelmistaan ja haaveistaan. Tämä katsoi nuorta naista ja tuumasi; "Ei varmaan palkankorotuskaan auta nyt kun silmistäsi näkyy tuo palo, mitä ei ihmisestä rahalla pois saa." Työvuosien alle hautautunut unelma alkoi heräämään henkiin.

Nyt takana on kaksitoista vuotta yrittäjyyttä. Hän on valmistanut asiakkailleen uniikkeja vaatteita mittatilaustyönä. Vaativammat korjaus-ja muokkaustyöt hoituu ammattitaidolla. Kaikki työssään olevat vuodet Tuula on noudattanut yhtä ajatusta ja jos se hänen päässään joskus muuttuu, on aika vaihtaa alaa. Ja se on,

'Work like you don't need the money'.